Sitruunanmakuinen vadelmaherkku

{image:text}

Pohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl kermaa
200 g vadelmia
125 g sitruunanmakuista hyydykejauhetta + 1 dl vettä

Kostutus:
2 dl maitoa
rommiaromia

Koristelu:
kermavaahtoa
vadelmia
suklaata

1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot varovasti sekoittaen joukkoon. Paista suorakaiteen muotoisessa n. 12 x 26 cm:n vuoassa uunin alatasolla noin 30-40 minuuttia tai kunnes kakku näytää kypsältä.
2. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, vuoraa kakkuvuoka kelmulla.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen vadelmat.
4. Sekoita hyydykejauhe hyvin 1dl +20 asteiseen veteen, sekoit kermatäytteeseen.
5. Laita alin kakkupohja vuoratun vuoan pohjalle, kostuta se rommilla maustetulla maidolla.
6. Laita puolet täytteestä kakkupohjan päälle, lisää toinen kakkupohja ja kostuta.
7. Lisää loput täytteet ja laita ylin kakkupohja, kostuta se ja kääri kelmu ympäriltä päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään yön yli.
8. Kumoa kakku seuraavana päivänä ja koristele se suklaalla, kemavaahdolla ja vadelmilla.
8. Sulata suklaata ja levitä se leivinpaperin päälle laakeksi alustaksi. Nosta kylmään kovettumaan ja maalaa kovettuneen suklaan päälle kultamaalilla kuvioita. Taittele paloiksi ja koristele kakku!