Hammas-kakku

{image:text}

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 dl vispikermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
100 g valkosuklaata sulatettuna
½ dl sokeria

Kostutus:
laimennettu appelsiinimehu

Kuorrutus:
osa täytteestä
marsipaania/sokerimassaa

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi varovasti puhtain käsin sekoittaen joukkoon. Kaada massa leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista +225 asteessa noin 6-8 min.
2. Valmista täyte. Vaahdota kerma ja sekoita siihen appelsiinituorejuusto. Sulata valkosuklaa ja lisää sokerin kanssa joukkoon.
3. Leikkaa kääretorttu puoliksi ja kostuta se. Levitä puolikkaalle kääretortulle täytettä ja laita toinen kääretorttu puolisko päälle ja kostuta se. Huom! Jätä hieman täytettä hampaiden kuorruttamiseen!
4. Leikkaa levystä paloja, sivele ne täytteellä ja kaulitse jokaisen hampaan päälle vaaleaa marsipaania tai sokerimassaa. Muotoile ikenet, kaulitse päälle vaaleanpunaista marsipaania ja nosta hampaat paikoilleen. Voit lisätä hampaaseen myös pienen marsipaanipeikon!