Tätä herkkua tulee usein leivottua, päälle ei tarvita kuin sipaisu rasvaa, aina ei sitäkään.
Usein jää puolikkaita pusseja kaikenlaisia aineksia jääkaappiin, joten ne on helppo ujuttaa vaikkapa bostonin sisään.
taikina:
3 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
2 rkl vaaleaa siirappia
3 dl rouheisia sämpyläjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
50 g voita
täyte:
100 g ruohosipulituorejuustoa
2 dl salamisuikaleita
2 dl kinkkusuikaleita
2 dl juustoraastetta
päälle:
kananmunalla voitelu
juustoraastetta
- Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, siirappi ja jauhot. Vaivaa taikinaa hieman ja lisää pehmeä voi. Vaivaa taikina hyvin, anna kohota huoneenlämmössä vajaan tunnin ajan.
- Kauli taikina noin uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä tuorejuusto levyn pinnalle ja ripota päälle salamit, kinkut ja juustoraasteet. Kääri levy napakalle rullalle ja leikkaa se 8 osaan.
- Voitele halkaisijaltaan n. 25 cm:n irtopohjavuoka ja laita palat vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Anna kohota peitettynä vielä noin puoli tuntia.
- Voitele pinta kananmunalla ja ripota päälle juustoraastetta. Paista uunin alatasolla +175 asteessa hieman yli tunnin ajan.
