Aleksanterin leivokset

{image:text}

Aleksanterin leivokset ovat helppoja ja maistuvia leivonnaisia juhlaan, arjen kahvipöytään jne. Kuorrutteen voi tehdä kokonaan mansikkatomusokerista, mutta se on aika imelää joten osa on korvattu tavallisella tomusokerilla.
Pintakuviointiin tarkoitettu suklaa kannattaa olla valmiiksi sulatettu, koska kuorrute kuivahtaa aika nopsaan sitruunamehun ansiosta- sen tilalla voi käyttää myös vettä.
Ainesmäärän voi myös puolittaa ja paistaa yhden pellillisen taikinaa, jonka jälkeen levy leikataan puoliksi.

500 g voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
10 dl vehnäjauhoja

täyte:

400 g omenamarmeladia

kuorrutus:

3 dl tomusokeria
2 dl mansikkatomusokeria
3/4 dl vedellä laimennettua sitruunamehua
50 g tummaa suklaata

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat vatkaten joukkoon. Sekoita vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja sekoita ne joukkoon.
Jaa taikina kahteen osaan ja taputa taikinapalat kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle tasaisesti, pistele taikinat haarukalla.
Paista pohjat uunin keskitasolla +200 asteessa noin 15 minuutin ajan, varo ettei pohjat pala. Anna pohjien jäähtyä hieman ja levitä toisen pohjan päälle omenamarmeladi.
Siirrä toinen pohjapala omenamarmeladipohjan päälle varovasti.
Sulata suklaa ja laita se pieneen pussiin.
Sekoita tomusokerit ja lisää sitruunamehu samalla vatkaten seosta. Levitä tomusokeriseos ylimmän pohjan päälle tasaisesti leveällä lastalla, nuolijalla tms. Pursota suklaalla ohuita raitoja noin 5 cm:n välein tomusokerikuorrutteen päälle.
Vedä esimerkiksi hammastikulla ristikkäisiä poikkiviivoja niin, että syntyy kuvioita.

Saat siistejä paloja leikattua kun nostat pellin ennen leikkaamista jääkaappiin siksi aikaa että kuorrutus jähmettyy. Pellillisestä tulee noin 35-40 palaa.